Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun tutkija Peter Halldin ja Karoliinisen instituutin neurokirurgi Hans von Holst alkoivat jo vuonna 1995 tutkia, miten päävammoja voidaan ehkäistä entistä paremmilla kypärillä. Tuloksena syntyi kypärä, jonka tekniikka voi ehkäistä aivovammoja ja mahdollisesti pelastaa kuolemalta. Ensimmäinen kypärä ilmestyi markkinoille vuonna 2007 ratsastuskypärän muodossa. Nykyisin MIPS löytyy monien eri lajien kypäristä, kuten pyöräilyyn, talviurheiluun, moottoripyöräilyyn ja jo mainittuun ratsastukseen tarkoitetuista kypäristä. Peter Halldin kertoo ruotsalaisen keksinnön salaisuuden.
TEKNOLOGIA
MIPS-teknologia, joka on kehitetty muistuttamaan aivojen omaa suojausjärjestelmää, suojaa ennen kaikkea vinoissa iskuissa. Tapaturmatilastot osoittavat, että useimmissa tapaturmissa isku tapahtuu vinosti, ei suorassa kulmassa, esimerkiksi maahan tai johonkin esineeseen. Aivovammat syntyvät useimmiten venymistä aivoissa.
– Tämä johtuu siitä, että vinoissa iskuissa tapahtuu maan, kypärän ja pään välinen lukkiutuminen, jossa aivoselkäydinnesteen ympäröimät aivot jatkavat rotaatiota ja aiheuttavat venymistä. Aivot ovat 6–7 kertaa herkemmät kiertoliikkeelle kuin suorille iskuille, Peter Halldin sanoo.