Miten valita selässä näkyvä numero?

Tässä on jalkapallon yksitoista yleisintä paidannumeroa – me kerromme, minkälaisiin jalkapalloilijoihin eri numerot yleensä yhdistetään. Kauden kaikki jalkapallopaidat löydät täältä.

Maalivahti

Numero, joka on yleensä varattu maalivahdeille. Yksi poikkeus on skotlantilainen hyökkääjä Derek Riordan, joka valitsi numeron 01 yksinkertaisesti siksi, että numero 10 oli jo varattu Hibernianissa. Toinen poikkeus on argentiinalainen keskikenttäpelaaja Osvaldo Ardiles, joka sai pitää tätä numeroa MM-kisoissa 1982. Maajoukkueen johto oli nimittäin päättänyt, että paidan numerot jaetaan aakkosjärjestyksessä pelipaikan sijaan.

Oikea laitapuolustaja

Perinteisesti tämä numero on varattu luotettaville oikeille laitapuolustajille. Jos laitapuolustajan selässä komeilee numero 02, joukkueen ei tarvitse olla huolissaan taaksepäin lähtevistä syötöistä tai liiasta tilasta. Tällainen pelaaja hyökkää myös mielellään, mutta numero 2 tarkoittaa ennen kaikkea varmuutta ja johdonmukaisuutta. Numeroa parhaiten edustaa varmastikin brasilialainen kahteen suuntaan pelaava ikiliikkuja Cafú.

Vasen laitapuolustaja

Numeron 2 tavoin tämä on vahvasti pelipaikkaan yhteydessä oleva numero. Tällä kertaa kyse on vasemmasta laitapuolustajasta, jonka ohi on vaikea päästä. Jos pelaajan selässä komeilee numero 3, hänen odotetaan juoksevan nopeasti eteenpäin laitoja pitkin ja laukovan vaarallisesti vasemmalla jalalla. Hän on luultavasti hieman oikeaa laitapuolustajaa hyökkäävämpi ja merkkaamisessa hieman huonompi, mutta kompensoi sitä olemalla mukana maalien viimeistelyssä huomattavasti useammin. Kolmoset olivat pitkään vakaita puolustajia (silloin kun esimerkiksi Paolo Maldini pelasi vielä tällä paikalla), mutta nykyään he ovat yleensä vahvempia hyökkäyspäähän ja hieman epävarmempia puolustuspäähän. Hyperhyökkäävät pikajunamaiset vasemmat pakit, kuten Roberto Carlos yhdentoista Real Madrid -vuotensa aikana 1996–2007, loivat modernin kuvan siitä, minkälainen kolmosen ”tulee” olla. Vaikka Real Madridin Marcelon tai Liverpoolin Alberto Morenon numero ei olekaan 3, he ovat tyypillisiä kolmosia.

Älykäs pelaaja

Numero 4 yhdistetään ennen kaikkea taitaviin toppareihin, kuten Nilla Fischeriin, joka sai Diamantbollen-palkinnon ja valittiin Ruotsin taitavimmaksi jalkapalloilijaksi vuonna 2018. Numeroa 4 ei kuitenkaan yhdistetä ainoastaan taitaviin toppareihin. On toki olemassa paljon perinteisiä keskuspuolustajia, joiden paidassa on numero 4, mutta tämä numero yhdistetään myös älykkäisiin keskellä pelaaviin puolustaviin keskikentän ankkureihin. Valmentajaguru Pep Guardiola oli pelaajaurallaan erinomainen nelonen, samoin kuin hänen luonnollinen manttelinperijänsä Cesc Fabregas.

Taitava toppari

Perinteisessä aloituskokoonpanossa numero 5 on varattu usein sille topparille, joka on keskuspuolustajakollegaansa hieman taitavampi, joka osaa käynnistää pelin hieman paremmin ja joka on varmempi pallollisena. Tämä on jäännös niiltä ajoilta, kun monet joukkueet pelasivat yleensä kolmen topparin linjalla ja liberolla, jolla oli edellä mainitut ominaisuudet ja tehtävät. Saksalainen keisari Franz Beckenbauer oli täydellinen vitonen, ja nuorempien keskuspuolustajien kohdalla tuntuu loogiselta, että numero annetaan esimerkiksi Manchester Cityn erinomaiselle mutta hieman uhkarohkealle John Stonesille.

Puolustuksen kenraali

Siinä missä vitonen on hyökkäävämpi toppari, kutonen on usein kova puolustuksen kenraali. Roolit voivat tosin joskus olla vastakkaiset. Erinomainen esimerkki kutosesta on Englannin Terry Butcher vuonna 1989, kun hän MM-karsintaottelussa Ruotsia vastaan juoksi kentällä päähän kohdistuneen iskun jälkeen side päässään ja paita veressä. Arsenalin Laurent Koscielny on kenties hieman liian taitava jaloistaan ollakseen täydellinen kutonen, mutta nykypelaajista hän on luultavasti lähimmäs sitä. Toinen kutosen paikka on ilman muuka keskikentän keskusta, jolloin numeroa käyttää yleensä kahteen suuntaan pelaava taitava pelaaja. Malin Moström oli erinomainen esimerkki.

Seiska?

Nykyään vasenjalkaisia laitakeskikenttäpelaajia sijoitetaan monesti oikealle, niin että he voivat siirtyä kohti keskustaa ja viimeistellä maalin tai vaihtoehtoisesti avata laidan eteenpäin juokseville laitapuolustajille. Sen vuoksi perinteisiä seiskoja ei juurikaan enää nähdä. Jos paidassa on numero 7, pelaajan tulee ennen kaikkea Brittein saarilla olla tyylikäs oikeajalkainen laitakeskikenttäpelaaja äärimmäisen tarkalla sisäsyrjäpotkulla. Kuten David Beckham.

Nopea keskikenttäpelaaja

Nelonen huolehtii puolustustehtävistä keskikentän keskustassa, ja numero 8 puolestaan huolehtii pelinrakentelusta ja osallistuu peliin kumpaankin suuntaan. Huonokuntoinen pelaaja ei sovellu kahdeksikoksi, sillä pelipaikka voi edellyttää irtopallon voittamista oman rangaistusalueen ulkopuolella, keskityksen lähettämistä laitakeskikenttäpelaajalle ja sen jälkeen kuudenkymmenen metrin matkan juoksemista kohti vastustajan maalia viimeistelyssä auttamista varten. Englannissa on perinteisesti ollut paljon perinteisiä kaseja, kuten Steven Gerrard ja Frank Lampard.

Maalintekijä

Jos pelaaja ei osaa tehdä maaleja, hänellä ei pitäisi olla numeroa 9. Niin yksinkertaista se on. Ysiltä odotetaan maaleja. Ysi hakee tilaa ja on kokonaisvaltainen pelaaja, ainakin heti, kun joukkue lähestyy vastustajan rangaistusaluetta. Tyypillisen ysin ei välttämättä tarvitse olla iso, vaikka monesti onkin. Ysin on kuitenkin oltava riittävän vahva jaksaakseen taistella suuria toppareita vastaan yhdeksänkymmenen minuutin ajan keskittyen samalla sopivan paikan hakemiseen ja tehokkaaseen viimeistelyyn. Marco van Basten oli erinomainen ysi ja Christian Vierillä oli täydellinen ysikroppa: suuri ja voimakas. Nykyään numerolla pelaa itsestään selvästi Barcelonan Luis Suarez. Kaiken järjen mukaan myös ruotsalaisen maailmantähden ja maalintekijän Lotta Schelinin selässä pitäisi olla ysi. Zlatan Ibrahimovic sai Manchester Unitedin aikoinaan loogisesti numeron yhdeksän.

Luonnonlahjakkuus

Tämä numero on varattu kaikkein suurimmille jalkapalloneroille. Pelé, Maradona, Messi. Tämän tason pelaajille. Mikään muu numero ei aseta kantajansa harteille niin suurta vastuuta kuin numero 10, ja monet tämän numeron saaneet pelaajat eivät ole onnistuneet vastaamaan siihen liittyviin odotuksiin. Kukaan ei ole kantanut numeroa suuremmalla itsevarmuudella kuin äsken mainittu Diego Armando Maradona Argentiinan MM-voittojoukkueessa 1986. Kympin luonteeseen kuuluu se, että hän nerokkuudellaan ja peliälykkyydellään voi lähes yksin kantaa joukkueensa menestykseen.

Vasen laituri

11 on numero vasemmalle laiturille 4-4-2-muodostelmassa (tai 4-3-3-muodostelmassa). Tämä pelipaikka muistuttaa oikeaa laituria – pelaajan on osattava edetä päätyrajalle ja lähetettävä tarkkoja keskityksiä. Vasemmalla pelaavat perustavat hyökkäyskykynsä monesti kuitenkin enemmän nopeuden kuin tekniikan varaan. Toinen numeroon 11 usein yhdistetty rooli on ysin nopea kumppani kahden pelaajan hyökkäyslinjassa.

Toinen maalivahti

12. Tämä numero on yleistynyt myös ulkokenttäpelaajien keskuudessa, mutta periaatteessa se on varattu toiselle maalivahdille.

Hyökkäysnero

Jos selässä on numero 14, pelaaja on luultavasti hyökkäysnero, joka on riittävän itsevarma ja oikeutetusti vakuuttunut omasta erinomaisuudestaan valitakseen numeron aloituskokoonpanon numeroiden 1–11 ulkopuolelta. Tällä numerolla pelanneita pelaajia ovat muun muasa Ada Hegerberg, Thierry Henry ja Louisa Nécib. Nämä pelaajat pelaavat harvinaisella tyylikkyydellä ja älykkyydellä. Numeron 14 valitseminen osoittaa, että pelaaja on erityinen. Tai vaihtopelaaja.

David Beckham

David Beckhamin paidassa komeili loogisesti numero 7 pelaajan koko menestyksekkään Manchester United -uran ajan, mutta kun hän siirtyi Real Madridiin kyseinen numero oli jo seuraikoni Raúlin käytössä. Becks valitsi sen sijaan numeron 23. Miksi? Hänen idolillaan Michael Jordan oli nimenomaan se numero, kun hän pelasi koripalloa Chicago Bullsissa. 23 on myös juuri tästä syystä yksi niistä epätavallisemmista numeroista, joiden käyttö lisääntyi huomattavasti Jordanin uran aikana sekä juuri sen jälkeen.