Randonnée – kiipeä ylös ja laske alas

Laskettelu tarkoittaa yleensä sujuvia matkoja edistyneillä hisseillä ylös huipulle ja noin 20–30 laskua alas hoidetuissa rinteissä päivän aikana. Laskuvaelluksen harrastajille laskuja kertyy kuitenkin usein vain yksi päivässä. Silti se on laji, joka kasvaa nopeasti.
Laskuvaellus eli randonnée on yleistynyt viime vuosina. Yksinkertaisesti kuvailtuna laskuvaellus tarkoittaa nousemista jalan rinteen huipulle nousukarvoilla varustetuilla suksilla ja laskua alas koskemattomassa lumessa. Kyse on siis eräänlaisesta vaelluksen, hiihdon ja laskettelun yhdistelmästä.

Fredrik Schenholm, seikkailuvalokuvaaja ja intohimoinen laskettelija vaihtoi rinnelaskettelun laskuvaellukseen useita vuosia sitten eikä ole juuri käyttänyt hissiä sen jälkeen. Hänelle suurin viehätys on luontoelämyksessä, joka syntyy koskemattomassa lumessa tunturiin noustessa – sekä palkinnossa, kun saa laskea alas pitkän vaelluksen jälkeen.

– Yksikään ei voi olla pitämättä siitä, kun siihen ryhtyy, hän sanoo.

Schenholm kertoo, että kymmenen vuotta sitten helposti saavutettavissa olevassa tunturissa saattoi olla tapaamatta muita ihmisiä. Nyt niin käy enää harvoin. Hän uskoo laskuvaellusturismin kasvun johtuvan lähinnä kahdesta tekijästä.

Ensiksikin kyse on varusteista. Hoitamattomiin rinteisiin kauaksi hisseistä tarvitaan tiettyjä varusteita, jotka ovat aiempaa parempia, halvempia ja huomattavasti helpommin saatavia. Toiseksi laskuvaellus on trendikästä.

– Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia luontoelämyksistä. Runsas harjoittelu ja hyvässä kunnossa pysyminen ovat nyt pinnalla, joten laskuvaellus on täydellinen konsepti. Se sisältää hiihtoa, hyvää treeniä ja uskomattomia luontoelämyksiä – mikään ei ole parempaa!

Laskuvaelluksen yleistymisestä ja saatavuuden helpottumisesta huolimatta Schenholm ei suosittele harrastusta ilman kunnollista valmistautumista ja ainakin jonkinlaista laskettelukokemusta. Hänen mukaansa ensimmäiseksi pitää osallistua lumivyörykoulutukseen. Siellä opitaan sekä teoreettiset osat että se, miten käytännössä pelastaudutaan tai pelastetaan toinen lumivyörystä.

– Koulutus antaa todennäköisesti hieman lisää kunnioitusta ja saa pelkäämään vähän enemmän – sen jälkeen voi aloittaa laskuvaelluksen!


Kuva: Fredrik Schenholm.
Fredrik Schenholm työskentelee seikkailuvalokuvaajana ja keskittyy työssään suurelta osin lasketteluun. Sen lisäksi hän on perustanut yhdessä toimittaja Rikard Andreassonin kanssa snösäker.se-sivuston, jossa kerrotaan laskuvaelluksista ja muusta laskettelusta. Otsikko ”Tietoa hyvän ja turvallisen lumen löytämiseksi” sisältää kaikenlaisia kirjoituksia aina lumivyörykursseista hyviin randoalueisiin ja ilmastoystävälliseen matkustamiseen vuorille.

– Puhumme paljon ympäristönäkökulmasta. Meidän osaltamme kyse on pohjimmiltaan siitä, että ympäristöystävällinen ajattelutapa laskettelussa on erittäin hauskaa. Bonusta on se, että se tekee hyvää ympäristölle. Junalla tai bussilla matkustaminen on osa seikkailua, eikä se välttämättä kestä kauempaa kuin lentäminen. Lisäksi siinä säästää rahaa.

Schenholm suosittelee Åren lähellä sijaitsevaa Storulvånia niille, jotka haluavat kokeilla laskuvaellusta. Sieltä löytyy kaikki tarvittava: majoitus, varusteet ja oppaat. Lisäksi tunturit ovat sopivan loivia. Kokeneemmille hän suosittelee Norjan Sunnmöre-vuoria.

– Alue on kuin Chamonix vuonomaisemassa. Jyrkkiä vuoria, salmia ja merta. Maailmanluokkaa, kaikkea löytyy!

Vinkkejä aloittelijalle:
Yksikään ei voi olla pitämättä laskuvaelluksesta, kun siihen on ryhtynyt. Ryhdy siis toimeen ja toteuta haaveesi. Koe Norja – sieltä löytyy parhaat mahdolliset edellytykset ja kauneimmat maisemat.

Vinkki lajia jo kokeilleelle:
Hio lappalaiskäännöstä. Säästät paljon energiaa ja voimia, kun osaat sen kunnolla.

Pakolliset varusteet:

Lähetin mahdollisia lumivyöryjä varten. Varmista, että tiedät, miten se toimii.
Metallilapio – muovinen menee helposti rikki. Opettele kaivamaan oikein.
Sondi ihmisten etsimiseksi lumen alta.

Hyvä olla mukana:

Turvatyynyllinen reppu, joka lisää mahdollisuuksia lumivyörytilanteessa.
Kaltevuusmittari tai kompassi, jossa on klinometri jyrkkyyden mittaamiseksi. Se antaa käsityksen lumivyöryn alkamisen todennäköisyydestä.

Muut turvavarusteet:

Ensiapupakkaus.
Työkalut mahdollisten rikkinäisten varusteiden korjaamiseen.

Mukavuus:

Ylimääräinen kerrastopaita. Noustessa tulee usein hiki, joten huipulla on mukava pukea kuivaa ylle.

Tarjous: Päivitä siteet

Tiesitkö, että voit tästä vuodesta lähtien tilata Stadiumilta valikoituja laskettelusuksia vapaavalintaisilla siteillä? Päivitä tavalliset siteet laskuvaellukseen sopiviksi – hinnat n. 200–350 euroa.

Voit valita siteet helposti verkkokaupassamme tai Levin laskettelumyymälässä.