10 suurinta tähteä EM-lopputurnauksessa
EM2022-lopputurnaus potkaistaan käyntiin 6. heinäkuuta, kun Englanti kohtaa itävallan loppuunmyydyllä Old Traffordilla. Silloin Englannin tähdet kuten Fran Kirby, Lucy Bronze ja Lauren Hemp lähtevät petaamaan ”The Lionessesin” tietä kohti finaalia Wembleyllä.
Sen jälkeen loput eurooppalaiset supertähdet aloittavat urakkansa lohkovaiheessa. Monilla heistä on alla menestyksekäs kausi seurajoukkueessa ja he pelaavat ratkaisevissa rooleissa maajoukkueissaan lopputurnauksessa, jonka odotetaan lyövän kaikki aiemmat yleisöennätykset.
Kesän jalkapallojuhlan alla Stadium on listannut kymmenen suurinta tähteä. Listaa hallitsevat hyökkäyspään pelaajat, joiden tähtäimessä on nousu sankariksi omissa maajoukkueissaan.
Kun on tullut äänestetyksi maailman parhaaksi pelaajaksi, ei liene epäilystäkään siitä, että Alexia Putellasin pitäisi olla myös EM-kisojen suurin tähti. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on ollut pitkään huipputasolla ja on ollut pääroolissa Barcelonan nousussa yhdeksi Euroopan parhaista joukkueista. Putellasilla oli mahtava viime vuosi, kun hän johdatti Barçan seuran ensimmäiseen Mestarien liigan voittoon ja sen jälkeen hän on jatkanut samaa rataa. Päättyneellä kaudella supertähti iski 17 maalia ja antoi 16 maalisyöttöä, kun ”Blaugrana” vei jälleen liigamestaruuden, mutta Mestarien liigan finaalissa tuli seinä vastaan Lyonia vastaan lukemin 1-3.
Espanjan maajoukkue ei ole vielä saavuttanut aivan huippua, mutta tähän Alexia Putellas toivoo muutosta tässä lopputurnauksessa. Putellas pitää hallussaan ennätystä 98 maaottelullaan Espanjan paidassa, mutta ei ole toistaiseksi saavuttanut yhtään mitalia arvoturnauksissa.
Ikä: 25. Maa: Hollanti.
Vivianne Miedema on yksi maailman parhaista viimeistelijöistä ja 25-vuotiaana hän on rikkonut jo monta maaliennätystä. Hyökkääjällä on maajoukkueessa ainutlaatuinen tilasto 92 maalilla 108 maaottelussa, minkä myötä hän on Hollannin kaikkien aikojen paras maalintekijä. Hän on myös tehnyt eniten maaleja olympialaisissa (10) ja on paras maalintekijä Women’s Super Leaguen historiassa. Johdettuaan Hollannin EM-kultaan kotikentällä 2017 Vivianne Miedema siirtyi Arsenaliin ja on sen jälkeen takonut maaleja ”The Gunnersille”. Nyt maalikuningattaren tehtävänä on puolustaa Hollannin mestaruutta maassa, jossa hän on jo osoittanut olevansa paras.
Ikä: 26. Maa: Norja.
Ensimmäinen naisjalkapalloilija, joka voitti Ballon d’Orin palkinnon tullessa jakoon vuonna 2018 ja hän on ollut yksi maailman parhaista pelaajista viimeisen vuosikymmenen aikana. Ada Hegerberg on tehnyt enemmän maaleja kuin pelannut otteluita Lyonissa ja kerännyt titteleitä huipputasolla sen jälkeen, kun hän siirtyi Ranskan suurseuraan vuonna 2014. Hegerberg on voittanut Ranskan liigamestaruuden seitsemän kertaa ja Mestarien liigan kuudesti – hän on myös kilpailun historian paras maalintekijä 61 osumallaan. Tammikuussa 2020 Hegerberg joutui pitkäksi aikaa sivuun ristisidevamman takia, mutta norjalainen on palannut vahvasti ja oli jälleen maalintekijöiden joukossa, kun Lyon voitti Mestarien liigan finaalissa Barcelonan keväällä. Maaliskuusta lähtien Hegerberg on ollut taas myös maajoukkueessa viiden vuoden Norjan liittoa kohti suunnatun boikotin jälkeen. Parempaa vahvistusta Norja ei voi saada ennen EM-lopputurnausta Englannissa.
Norjan mahdollisuudet EM-lopputurnauksessa ovat pitkälti kiinni joukkueen hyökkäyspelistä ja siinä Caroline Graham Hansen muodostaa maailman huipputason parivaljakon yhdessä Ada Hegerbergin kanssa. 27-vuotias Graham Hansen on elegantti pelaaja, joka luo suurimman osan tilanteista niin maajoukkueessa kuin Barcelonassakin, jota hän on edustanut vuodesta 2019. Graham Hansen valittiin Espanjan liigan parhaaksi pelaajaksi kaudella 2020-21, kun hän johdatti Barçan historialliseen triplaan eli voittoon Primera Divisionissa, Espanjan cupissa ja ensi kertaa myös Mestarien liigassa. Jo 18-vuotiaana Caroline Graham Hansen pelasi isossa roolissa Norjan ottaessa EM-hopeaa 2013 ja nyt hän on yksi suurimmista tähdistä turnauksessa, jossa Norja tähyää ensimmäiseen mitaliinsa sen jälkeen.
Vuonna 2017 Lieke Martensista tuli todellinen maajoukkueikoni, kun hän johti Hollannin maan ensimmäiseen EM-kultaan. Tekninen hyökkääjä valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi ja hän teki todellisen läpimurtonsa huipulle. Samana vuonna Fifa nimesi hänet vuoden parhaaksi pelaajaksi ja sen jälkeen hän on jatkanut huippuotteita seurajoukkueessaan Barcelonassa, jossa on kertynyt kolme liigamestaruutta ja yksi Mestarien liigan voitto. Martens leikkaa mielellään keskustaan kentällä saadakseen maalipaikkoja oikealla jalalleen ja tulee lopputurnaukseen allaan vahva kausi, jolla syntyi 17 maalia ja 13 maalisyöttöä Barcelonalle.
Kokonaisvaltainen huippumaalintekijä. Jennifer Hermoso on tykittänyt maaleja viime kausien aikana ja tuli toiseksi Ballon d’Or -äänestyksessä viime syksynä joukkuekaveri Alexia Putellasin jälkeen. Hermoso on kaikkien aikojen paras maalintekijä sekä maajoukkueessa että Barcelonassa, jossa hän on voittanut Espanjan maalintekijätilaston viidesti (ennätys) ja napsinut yhtä monta liigamestaruutta. Harva pelaaja on yhtä hyvä rangaistusalueella kuin 32-vuotias Hermoso, joka teki eniten maaleja (51) koko maailmassa kalenterivuonna 2021. Barcelonan taitavien joukkuekavereitten avustamana hänellä on nyt tähtäin mitalissa maajoukkueen kanssa.
Sen lisäksi, että hänellä on yksi turnauksen makeimmista nimistä Marie-Antoinette Katoto on pelaaja, jota todella kannattaa seurata EM-lopputurnauksessa. 23-vuotias Katoto on hyvällä tiellä yhdeksi maailman parhaista hyökkääjistä ja hän on jo nyt Paris Saint-Germainin historian paras maalintekijä. Päättyneellä kaudella hänestä leivottiin maalikuningatar Division 1 Fémininessa 18 maalilla ja hän on ottanut johtavan roolin Ranskan hyökkäyksessä. Katoto on tehnyt 24 maalia 28 maaottelussa ja edessä on nyt ensimmäinen suuri mestaruusturnaus, sillä Katoto jäi valitsematta MM-ryhmään vuonna 2019.
Ikä: 31. Maa: Ranska.
Pääpallokamppailun voittaminen Wendie Renardia vastaan on lähestulkoon mahdotonta. 187-senttinen toppari on pääpelin jättiläinen ja hän on ollut parhaita puolustuspään pelaajia jo pitkään. Hän on ollut mukana koko Lyonin menestystaipaleen ja meriittilista on pitkä kahdeksan Mestarien liigan voiton ja 14 liigamestaruuden myötä. Tämä tekee hänestä yhden menestyneimmistä pelaajista jalkapallomaailmassa. Renard on joukkueen kapteeni sekä Lyonissa että maajoukkueessa, mutta toisin kuin seurajoukkueessa, hän ei ole koskaan voittanut suurta mestaruutta Ranskan kanssa huolimatta yli 130 maaottelusta ja seitsemästä arvoturnauksesta.
Normaalitilanteessa Pernille Harderin sijoituksen pitäisi olla korkeammalla, mutta supertähdellä on takana vaikea kausi ja hän on kärsinyt loukkaantumisista, mikä on vaikuttanut esityksiin. Hyökkääjä teki vain kuusi maalia 16 ottelussa Women’s Super Leaguessa, mutta päätti kauden voittajana, kun Chelsea vei mestaruuden toistamiseen peräkkäin. Harder teki läpimurtonsa Linköpings FC:ssa ja oli erittäin menestyksekäs Wolfsburgissa, jossa hän voitti sekä liigan että cupin viisi vuotta peräjälkeen. Tämän myötä hänestä tuli kallein naispelaaja koskaan, kun Chelsea hankki hänet vuonna 2020. Tanskalainen on valittu kahdesti UEFA:n vuoden pelaajaksi (2018 ja 2020) ja hänet on nimetty kolmesti Ballon d’Or -ehdokkaaksi – viimeksi viime syksynä, jolloin hän päätyi seitsemännelle sijalle. Mikäli Tanska aikoo haastaa kaikkein parhaatkin maat EM-lopputurnauksessa, Pernille Harderilta vaaditaan aiemman supervireen löytämistä jälleen.
Ikä: 28. Maa: Ruotsi.
Ruotsin maajoukkueen yhdellä suurimmista profiilipelaajista on ollut epätasaista viimeisen vuoden aikana. Fridolina Rolfö ei päässyt oikein vauhtiin Wolfsburgissa ja ajoittain on ollut ongelmia myös loukkaantumisten kanssa. Kiitos panoksen maajoukkueessa ja onnistuneen olympiaturnauksen hän pelaa nyt Barcelonassa, jossa avauskausi oli onnistunut. 28-vuotias Rolfö, joka pystyy pelaamaan useammalla paikalla, teki yhdeksän maalia ja antoi 11 maalisyöttöä, kun Barça voitti liigan ja Mestarien liigassa syntyi vielä kolme maalia ja viisi maalisyöttöä joukkueen sijoittuessa toiseksi. Rolfö on vaikeasti pideltävä pelaaja hänen tehdessään läpimurtojaan ja hän muodostaa Ruotsille hedelmällisen hyökkäyskolmikon yhdessä Kosovare Asllanin ja Stina Blacksteniuksen kanssa. Pääseekö hän kruunaamaan kautensa vielä yhdellä menestyksellä?
Muita tähtiä EM-lopputurnauksessa: Fran Kirby, Lucy Bronze, Aitana Bonmati, Magdalena Eriksson, Stina Blackstenius, Sara Däbritz, Leah Schüller, Lena Oberdorf, Lauren Hemp.
Kesällä Englannin EM-lopputurnauksessa tullaan näkemään monia huippupelaajia. Stadium on valinnut kymmenen suurinta tähteä lopputurnauksessa ja näistä viimeisin Ballon d’Or -voittaja on numero yksi.
EM2022-lopputurnaus potkaistaan käyntiin 6. heinäkuuta, kun Englanti kohtaa itävallan loppuunmyydyllä Old Traffordilla. Silloin Englannin tähdet kuten Fran Kirby, Lucy Bronze ja Lauren Hemp lähtevät petaamaan ”The Lionessesin” tietä kohti finaalia Wembleyllä.
Sen jälkeen loput eurooppalaiset supertähdet aloittavat urakkansa lohkovaiheessa. Monilla heistä on alla menestyksekäs kausi seurajoukkueessa ja he pelaavat ratkaisevissa rooleissa maajoukkueissaan lopputurnauksessa, jonka odotetaan lyövän kaikki aiemmat yleisöennätykset.
Kesän jalkapallojuhlan alla Stadium on listannut kymmenen suurinta tähteä. Listaa hallitsevat hyökkäyspään pelaajat, joiden tähtäimessä on nousu sankariksi omissa maajoukkueissaan.
1. Alexia Putellas
Ikä: 28. Maa: Espanja.Kun on tullut äänestetyksi maailman parhaaksi pelaajaksi, ei liene epäilystäkään siitä, että Alexia Putellasin pitäisi olla myös EM-kisojen suurin tähti. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on ollut pitkään huipputasolla ja on ollut pääroolissa Barcelonan nousussa yhdeksi Euroopan parhaista joukkueista. Putellasilla oli mahtava viime vuosi, kun hän johdatti Barçan seuran ensimmäiseen Mestarien liigan voittoon ja sen jälkeen hän on jatkanut samaa rataa. Päättyneellä kaudella supertähti iski 17 maalia ja antoi 16 maalisyöttöä, kun ”Blaugrana” vei jälleen liigamestaruuden, mutta Mestarien liigan finaalissa tuli seinä vastaan Lyonia vastaan lukemin 1-3.
Espanjan maajoukkue ei ole vielä saavuttanut aivan huippua, mutta tähän Alexia Putellas toivoo muutosta tässä lopputurnauksessa. Putellas pitää hallussaan ennätystä 98 maaottelullaan Espanjan paidassa, mutta ei ole toistaiseksi saavuttanut yhtään mitalia arvoturnauksissa.
2. Vivianne Miedema
Ikä: 25. Maa: Hollanti. Vivianne Miedema on yksi maailman parhaista viimeistelijöistä ja 25-vuotiaana hän on rikkonut jo monta maaliennätystä. Hyökkääjällä on maajoukkueessa ainutlaatuinen tilasto 92 maalilla 108 maaottelussa, minkä myötä hän on Hollannin kaikkien aikojen paras maalintekijä. Hän on myös tehnyt eniten maaleja olympialaisissa (10) ja on paras maalintekijä Women’s Super Leaguen historiassa. Johdettuaan Hollannin EM-kultaan kotikentällä 2017 Vivianne Miedema siirtyi Arsenaliin ja on sen jälkeen takonut maaleja ”The Gunnersille”. Nyt maalikuningattaren tehtävänä on puolustaa Hollannin mestaruutta maassa, jossa hän on jo osoittanut olevansa paras.
3. Ada Hegerberg
Ikä: 26. Maa: Norja.Ensimmäinen naisjalkapalloilija, joka voitti Ballon d’Orin palkinnon tullessa jakoon vuonna 2018 ja hän on ollut yksi maailman parhaista pelaajista viimeisen vuosikymmenen aikana. Ada Hegerberg on tehnyt enemmän maaleja kuin pelannut otteluita Lyonissa ja kerännyt titteleitä huipputasolla sen jälkeen, kun hän siirtyi Ranskan suurseuraan vuonna 2014. Hegerberg on voittanut Ranskan liigamestaruuden seitsemän kertaa ja Mestarien liigan kuudesti – hän on myös kilpailun historian paras maalintekijä 61 osumallaan. Tammikuussa 2020 Hegerberg joutui pitkäksi aikaa sivuun ristisidevamman takia, mutta norjalainen on palannut vahvasti ja oli jälleen maalintekijöiden joukossa, kun Lyon voitti Mestarien liigan finaalissa Barcelonan keväällä. Maaliskuusta lähtien Hegerberg on ollut taas myös maajoukkueessa viiden vuoden Norjan liittoa kohti suunnatun boikotin jälkeen. Parempaa vahvistusta Norja ei voi saada ennen EM-lopputurnausta Englannissa.
4. Caroline Graham Hansen
Ikä: 27. Maa: Norja.Norjan mahdollisuudet EM-lopputurnauksessa ovat pitkälti kiinni joukkueen hyökkäyspelistä ja siinä Caroline Graham Hansen muodostaa maailman huipputason parivaljakon yhdessä Ada Hegerbergin kanssa. 27-vuotias Graham Hansen on elegantti pelaaja, joka luo suurimman osan tilanteista niin maajoukkueessa kuin Barcelonassakin, jota hän on edustanut vuodesta 2019. Graham Hansen valittiin Espanjan liigan parhaaksi pelaajaksi kaudella 2020-21, kun hän johdatti Barçan historialliseen triplaan eli voittoon Primera Divisionissa, Espanjan cupissa ja ensi kertaa myös Mestarien liigassa. Jo 18-vuotiaana Caroline Graham Hansen pelasi isossa roolissa Norjan ottaessa EM-hopeaa 2013 ja nyt hän on yksi suurimmista tähdistä turnauksessa, jossa Norja tähyää ensimmäiseen mitaliinsa sen jälkeen.
5. Lieke Martens
Ikä: 29. Maa: Hollanti.Vuonna 2017 Lieke Martensista tuli todellinen maajoukkueikoni, kun hän johti Hollannin maan ensimmäiseen EM-kultaan. Tekninen hyökkääjä valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi ja hän teki todellisen läpimurtonsa huipulle. Samana vuonna Fifa nimesi hänet vuoden parhaaksi pelaajaksi ja sen jälkeen hän on jatkanut huippuotteita seurajoukkueessaan Barcelonassa, jossa on kertynyt kolme liigamestaruutta ja yksi Mestarien liigan voitto. Martens leikkaa mielellään keskustaan kentällä saadakseen maalipaikkoja oikealla jalalleen ja tulee lopputurnaukseen allaan vahva kausi, jolla syntyi 17 maalia ja 13 maalisyöttöä Barcelonalle.
6. Jennifer Hermoso
Ikä: 32. Maa: Espanja.Kokonaisvaltainen huippumaalintekijä. Jennifer Hermoso on tykittänyt maaleja viime kausien aikana ja tuli toiseksi Ballon d’Or -äänestyksessä viime syksynä joukkuekaveri Alexia Putellasin jälkeen. Hermoso on kaikkien aikojen paras maalintekijä sekä maajoukkueessa että Barcelonassa, jossa hän on voittanut Espanjan maalintekijätilaston viidesti (ennätys) ja napsinut yhtä monta liigamestaruutta. Harva pelaaja on yhtä hyvä rangaistusalueella kuin 32-vuotias Hermoso, joka teki eniten maaleja (51) koko maailmassa kalenterivuonna 2021. Barcelonan taitavien joukkuekavereitten avustamana hänellä on nyt tähtäin mitalissa maajoukkueen kanssa.
7. Marie-Antoinette Katoto
Ikä: 23. Maa: Ranska.Sen lisäksi, että hänellä on yksi turnauksen makeimmista nimistä Marie-Antoinette Katoto on pelaaja, jota todella kannattaa seurata EM-lopputurnauksessa. 23-vuotias Katoto on hyvällä tiellä yhdeksi maailman parhaista hyökkääjistä ja hän on jo nyt Paris Saint-Germainin historian paras maalintekijä. Päättyneellä kaudella hänestä leivottiin maalikuningatar Division 1 Fémininessa 18 maalilla ja hän on ottanut johtavan roolin Ranskan hyökkäyksessä. Katoto on tehnyt 24 maalia 28 maaottelussa ja edessä on nyt ensimmäinen suuri mestaruusturnaus, sillä Katoto jäi valitsematta MM-ryhmään vuonna 2019.
8. Wendie Renard
Ikä: 31. Maa: Ranska. Pääpallokamppailun voittaminen Wendie Renardia vastaan on lähestulkoon mahdotonta. 187-senttinen toppari on pääpelin jättiläinen ja hän on ollut parhaita puolustuspään pelaajia jo pitkään. Hän on ollut mukana koko Lyonin menestystaipaleen ja meriittilista on pitkä kahdeksan Mestarien liigan voiton ja 14 liigamestaruuden myötä. Tämä tekee hänestä yhden menestyneimmistä pelaajista jalkapallomaailmassa. Renard on joukkueen kapteeni sekä Lyonissa että maajoukkueessa, mutta toisin kuin seurajoukkueessa, hän ei ole koskaan voittanut suurta mestaruutta Ranskan kanssa huolimatta yli 130 maaottelusta ja seitsemästä arvoturnauksesta.
9. Pernille Harder
Ikä: 29. Maa: Tanska.Normaalitilanteessa Pernille Harderin sijoituksen pitäisi olla korkeammalla, mutta supertähdellä on takana vaikea kausi ja hän on kärsinyt loukkaantumisista, mikä on vaikuttanut esityksiin. Hyökkääjä teki vain kuusi maalia 16 ottelussa Women’s Super Leaguessa, mutta päätti kauden voittajana, kun Chelsea vei mestaruuden toistamiseen peräkkäin. Harder teki läpimurtonsa Linköpings FC:ssa ja oli erittäin menestyksekäs Wolfsburgissa, jossa hän voitti sekä liigan että cupin viisi vuotta peräjälkeen. Tämän myötä hänestä tuli kallein naispelaaja koskaan, kun Chelsea hankki hänet vuonna 2020. Tanskalainen on valittu kahdesti UEFA:n vuoden pelaajaksi (2018 ja 2020) ja hänet on nimetty kolmesti Ballon d’Or -ehdokkaaksi – viimeksi viime syksynä, jolloin hän päätyi seitsemännelle sijalle. Mikäli Tanska aikoo haastaa kaikkein parhaatkin maat EM-lopputurnauksessa, Pernille Harderilta vaaditaan aiemman supervireen löytämistä jälleen.
10. Fridolina Rolfö
Ikä: 28. Maa: Ruotsi.Ruotsin maajoukkueen yhdellä suurimmista profiilipelaajista on ollut epätasaista viimeisen vuoden aikana. Fridolina Rolfö ei päässyt oikein vauhtiin Wolfsburgissa ja ajoittain on ollut ongelmia myös loukkaantumisten kanssa. Kiitos panoksen maajoukkueessa ja onnistuneen olympiaturnauksen hän pelaa nyt Barcelonassa, jossa avauskausi oli onnistunut. 28-vuotias Rolfö, joka pystyy pelaamaan useammalla paikalla, teki yhdeksän maalia ja antoi 11 maalisyöttöä, kun Barça voitti liigan ja Mestarien liigassa syntyi vielä kolme maalia ja viisi maalisyöttöä joukkueen sijoittuessa toiseksi. Rolfö on vaikeasti pideltävä pelaaja hänen tehdessään läpimurtojaan ja hän muodostaa Ruotsille hedelmällisen hyökkäyskolmikon yhdessä Kosovare Asllanin ja Stina Blacksteniuksen kanssa. Pääseekö hän kruunaamaan kautensa vielä yhdellä menestyksellä?
Muita tähtiä EM-lopputurnauksessa: Fran Kirby, Lucy Bronze, Aitana Bonmati, Magdalena Eriksson, Stina Blackstenius, Sara Däbritz, Leah Schüller, Lena Oberdorf, Lauren Hemp.