Tuotanto

Pohjoismaiden suurimpiin kuuluvana urheiluketjuna meillä on vastuu siitä, että myymämme tuotteet valmistetaan inhimillisissä olosuhteissa ja sisältävät materiaaleja, jotka eivät vaikuta kielteisesti yhteiskuntaamme. Tämä koskee sekä omia tuotemerkkejämme että ulkoisten tavarantoimittajien merkkejä. Koska Stadium on urheiluun suuntautunut yritys, on helppo tehdä rinnastuksia urheilun maailmaan: haluamme noudattaa sääntöjä ja pelata puhdasta peliä. Sitä vaadimme myös yhteistyökumppaneiltamme.

Menettelyohjeet (Code of Conduct)
Koska emme itse omista tehtaita, eri tekijöiden sääntely yhteistyössä toimittajien kanssa on tärkeää. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi työympäristö, paloturvallisuus, ihmisoikeudet, palkkatasot, ammattiyhdistysvapaus ja kemikaalien käyttö.
Olemme edenneet työssä menettelyohjeidemme (Code of Conduct) ja tarkistuksissa käytettävien tarkistuslistojen avulla. Menettelyohjeemme perustuvat muun muassa ILOn sopimuksiin työehdoista ja muista työntekijän oikeuksista sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Lisäksi käytämme alajärjestö Textilimportörernan ohjeita tuotannossa sallittujen ja kiellettyjen kemikaalien osalta. Stadium on suhteellisen pieni toimija maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Koemme kuitenkin päässeemme pitkälle näissä tärkeissä kysymyksissä. Jatkamme määrätietoista ja pitkäkestoista työtä asian parissa.
Stadiumin menettelyohjeiden (Code of Conduct) pääpiirteet
1. Hyvä työympäristö on tärkeä
Tuotteitamme valmistavissa tehtaissa pitää olla hyvä työympäristö. Tilojen pitää olla puhtaat, niiden paloturvallisuus pitää olla korkeatasoinen ja tiloissa pitää olla selkeät hätäuloskäytävät. Tiloissa pitää olla hygieeniset vessat ja hyvä työvalaistus. Suojavarustus pitää olla käytettävissä määrätyissä työtehtävissä.
2. Vaadimme reiluja työsuhteita
Kaikkien tehtaassa työskentelevien pitää saada kohtuullinen palkka työpanoksen mukaan. Lakisääteistä työaikaa pitää noudattaa, ja ylityöt korvataan lain tai alan käytäntöjen mukaisesti. Naisilla on oikeus lainmukaiseen vanhempainvapaaseen. Rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kansallisuuteen, uskontoon, ikään, raskauteen tai siviilisäätyyn perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä. Kenenkään ei tarvitse työskennellä pakosta tai vankeudessa.
3. Kemikaalien käyttäminen tuotannossa
Sopimustemme erillisessä liitteessä määritetään, mitä kemikaaleja tai muita aineita ei saa käyttää valmistuksessa. Tavoite on poistaa aineet ja kemikaalit, jotka voivat aiheuttaa ihoärsytystä tai allergioita, kehittää syöpää tai joilla voi olla kielteinen ympäristövaikutus. Esimerkkejä kielletyistä aineista valmistuksessa ovat tietyt väriaineet, 6-arvoinen kromi, PCP, fluorokarbonit, tietyt ftalaatit, bromatut palonestoaineet sekä kadmium, lyijy ja elohopea.
4. Emme suvaitse lapsityövoiman käyttöä
Yleisesti ottaen 15 vuotta on ikäraja, jonka hyväksymme toimittajiemme työntekijöiden iäksi. Joissakin maissa lain sallima raja on 14 vuotta ja toisissa 16 vuotta. Noudatamme luonnollisesti voimassa olevia paikallisia lakeja sillä edellytyksellä, että ILOn yleissopimusta 138 noudatetaan. Lisäksi vaadimme, että alle 18-vuotiaat nuoret eivät saa tehdä yötyötä ja heidän tekemälleen ylityölle asetetaan rajat. ILO on YK-elin, joka koostuu hallitusten ja sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöjen edustajista ja joka laatii työ- ja elinoloihin liittyviä toimintaohjeita kaikkialla maailmassa.
5. Ammattiyhdistysvapaus
Tehtaissa työskentelevillä henkilöillä on halutessaan oikeus järjestäytyä ammatillisesti ILOn yleissopimusten mukaisesti.
6. Tarkistukset
Stadiumilla on oikeus tehdä tehtaisiin sekä etukäteen ilmoitettuja että ilmoittamattomia tarkistuskäyntejä. Jos tehdas ei noudata sopimuksemme kohtia, yritämme auttaa tehdasta oikaisemaan epäkohdat tietyssä ajassa. Mikäli tehdas ei onnistu oikaisemaan epäkohtia tai rikkoo sopimusta toistuvasti, sanoudumme irti yhteistyöstä. Tavoitteenamme on pitkäaikainen yhteistyösuhde toimittajiemme kanssa. Sen vuoksi meille on tärkeää auttaa heitä kehittämään toimintaansa, epäkohtien selvittämiseksi ja jatkuvan parantamisen ylläpitämiseksi.